Kun mieli käy jatkuvasti ylikierroksilla, keho ei rauhoitu tai samat ongelmat toistuvat vuodesta toiseen, pelkkä tahdonvoima tai järkeily eivät yleensä enää riitä muuttamaan tilannetta.
Kliininen hypnoterapia auttaa vaikuttamaan suoraan niihin alitajunnan ja hermoston automaattisiin reaktioihin, jotka ylläpitävät esimerkiksi ahdistusta, ylivireyttä, unettomuutta, suoritusjännitystä, riippuvuuksia, stressiä tai tunneperäistä syömistä.
Olen DCH Serafiina Sainio, kliininen hypnoterapeutti Helsingissä.
Olen auttanut yli 3500 asiakasta vuodesta 2015 lähtien ja työskennellyt myös huippu-urheilijoiden, esiintyvien
taiteilijoiden, yritysjohtajien, poliitikkojen ja kansainvälisten huippusuorittajien kanssa.
Teen vastaanottoa Helsingin keskustassa Ullanlinnassa sekä etänä videopuhelun tai puhelimen välityksellä. Monille asiakkailleni etävastaanotto toimii
jopa lähitapaamista paremmin, koska omassa tutussa ympäristössä rentoutuminen on usein helpompaa.
Hypnoterapia ei ole uskomushoitoa tai “taikaa”, vaan työskentelyä hermoston, keskittymisen,
mielikuvien sekä automaattisten ajatus- ja toimintamallien kanssa. Hypnoosia ja sen
vaikutuksia aivoihin, kipuun, stressiin ja käyttäytymiseen on tutkittu muun muassa Stanfordin
yliopistossa, Harvard Medical Schoolissa, Oxfordin yliopistossa ja University College
Londonissa.
Tuntuuko jokin näistä sinulle tutulta?
Moni hakeutuu hypnoterapiaan siinä vaiheessa, kun mieli ja keho tuntuvat jatkuvasti kuormittuneilta, eikä olo enää rauhoitu normaalisti levosta huolimatta.
Taustalla voi olla pitkittynyt stressi, ahdistus, ylivireys, unettomuus, suorituspaineet, riippuvuudet tai painonhallinnan haasteet, joista on vaikea päästä irti
pelkällä tahdonvoimalla.
Saatat huomata olevasi jatkuvasti ahdistunut, levoton tai ylivirittynyt. Ajatukset pyörivät taukoamatta, keho ei rentoudu kunnolla ja palautuminen jää vajaaksi.
Monella tämä näkyy univaikeuksina, esiintymisjännityksenä, jatkuvana sisäisenä paineena, makeanhimona, tunnesyömisenä, naposteluna
tai haitallisina toimintamalleina, vaikka järjellä tietäisi jo mitä pitäisi tehdä.
Ongelma ei yleensä ole tiedon puute, vaan se, että hermosto ja alitajuiset toimintamallit ohjaavat arkea automaattisesti samaan suuntaan yhä uudelleen.
Hypnoterapiassa näitä automaattisia reaktiomalleja voidaan alkaa muuttamaan, jolloin myös olo, käyttäytyminen,mstressitasot ja arjen valinnat alkavat usein
muuttua luonnollisemmin.
Kun hermosto alkaa rauhoittua ja alitajuiset toimintatavat muuttua, myös olo helpottuu usein luonnollisesti. Uni paranee, stressi vähenee, ajatukset selkeytyvät
ja esimerkiksi painonhallinta, keskittyminen sekä arjessa jaksaminen alkavat tuntua huomattavasti helpommilta.
Mihin hypnoterapiasta voi saada apua?
Työskentelen paljon myös yrittäjien, yritysjohdon, esiintyvien taiteilijoiden, urheilijoiden sekä muiden korkean paineen ammattilaisten kanssa.
Hypnoterapia ja mentaalivalmennus voivat auttaa esimerkiksi suorituspaineisiin, palautumiseen, paineensietoon, esiintymisvarmuuteen ja
hermoston ylivireyteen liittyvissä haasteissa.
Moni asiakkaani tulee vastaanotolle myös silloin, kun olo ei tunnu hyvältä, mutta tarkkaa syytä on vaikea nimetä. Usein taustalla on pitkittynyt kuormitus,
hermoston ylivireys tai alitajuisia toimintamalleja, jotka ylläpitävät stressiä, ahdistusta tai jatkuvaa kuormitusta huomaamatta.
Vastaanotolla käymme yhdessä läpi tilanteesi kokonaisuuden ja rakennamme hypnoterapian juuri sinun tavoitteidesi mukaan. Tavoitteena on saada aikaan
selkeä ja pysyvä muutos siinä, miten mieli, hermosto ja keho reagoivat arjessa.