Tarvitsin dieetin sijaan lempeyttä ja rakkautta itseäni kohtaan

Kirjoittanut Serafiina Sainio

Paino on ollut minulle pitkään kaksiteräinen miekka. Olen elämäni aikana kokeillut lukemattomia tapoja pudottaa painoa: dieettejä, paastoja, pussikeittokuureja, erilaisia ruokavalioita ja kaikkea sitä, mitä ihminen yleensä kokeilee silloin, kun hän haluaa epätoivoisesti muutosta. Pitkään uskoin, että tarvitsisin vain lisää tahdonvoimaa.

Vuosien aikana ymmärsin kuitenkin, että painoon liittyi paljon muutakin kuin ruokaa. Sen taustalla vaikutti stressiä, opittuja selviytymismalleja, terveyshaasteita, tunteita ja uskomuksia, joita olin kantanut mukanani pitkään.

Olen 180 senttiä pitkä ja sain naiselliset muodot jo nuorena. Tunsin jo hyvin nuorena, että minun pitää jotenkin pienentää itseäni monessa tilanteessa. Vaikka työskentelin myöhemmin plusmallina ja sain paljon positiivista palautetta ulkonäöstäni, kannoin silti sisälläni kokemusta siitä, että olin tavalla tai toisella liikaa. Moni ylipainoinen ihminen tunnistaa varmasti tämän tunteen.

Ylipainoon liittyy edelleen paljon ennakkoluuloja. Ihmiset tekevät helposti johtopäätöksiä toisen elämästä pelkän ulkonäön perusteella. Olen vuosien aikana kuullut monenlaisia kommentteja, ja niiden keskellä opin tarkastelemaan myös omaa suhdettani itseeni.

Suurin osa ylipainoisista ihmisistä tietää hyvin, millainen on terveellinen ruokavalio. Painonhallinta ei useinkaan ratkea lisäämällä tietoa, sillä tiedon lisäksi tarvitaan ymmärrystä siitä, mitä ruoka ihmiselle merkitsee. Monelle ruoka on vuosien aikana muuttunut keinoksi rauhoittaa stressiä, lohduttaa vaikeissa tunteissa tai tuoda hetkeksi turvallisuuden tunnetta.

Minulle ruoka oli pitkään juuri sitä. Jos elämässä oli ristiriitoja, pettymystä, yksinäisyyttä tai surua, saatoin huomata hakeutuvani makean ääreen. Sokeri nosti hetkeksi mielialaa ja toi helpotuksen tunteen. Vasta myöhemmin ymmärsin, että kyse oli tunteiden säätelystä.

Kun aloin tutkia omaa historiaani, löysin myös paljon ymmärrystä. Vietin lapsena paljon aikaa isovanhempieni luona Joutsenossa. Isoäitini rakasti meitä valtavasti, ja hänen tapansa osoittaa rakkautta oli ruoka. Jos oli aihetta juhlaan, leivottiin. Jos oli ollut vaikea päivä, pöytään ilmestyi jotain hyvää. Jos oli tylsää, saatettiin tehdä pullaa tai kakkua.

Myöhemmin ymmärsin, että isoäitini oli itse kasvanut hyvin niukoissa oloissa. Hän antoi meille kaikkea sitä, mitä hänellä ei ollut ollut mahdollisuutta saada omassa lapsuudessaan. Minulle oli pysäyttävä oivallus ymmärtää, kuinka moni syömiseen liittyvä toimintamalli oli kulkenut sukupolvelta toiselle rakkauden, huolenpidon ja selviytymisen muodossa.

Vuosi 2016 muutti elämäni. Lyhyessä ajassa menetin useita läheisiä ihmisiä, parisuhteeni päättyi ja samalla kamppailin vakavien terveysongelmien kanssa. Minua oli hoidettu vuosien ajan astmapotilaana voimakkailla kortisonikuureilla. Kortisoni vaikutti uneeni, lisäsi ruokahalua ja aiheutti voimakkaita hiilihydraattihimoja.

Myöhemmin selvisi ettei ongelman ydin ollutkaan yksin astma vaan olin saanut alkujaan astman pahenemiseen lääkkeen jonka harvinainen sivuvaikutus oli toistuvat ylähengitystietulehdukset jotka levisivät minulla aina keuhkoihin, samalla minua lääkittiin turhaan refluksi lääkkeillä jotka aiheuttivat myös omat haittansa, ja lopulta olin siinä kunnossa että jouduin leikkaukseen. Kohdallani oli tehty selkeä hoitovirhe joka kenenkään huomaamatta jatkui 15vuotta.

Kehoni oli jatkuvassa kuormitustilassa ja paino nousi lopulta 139kg, mutta vielä vaikeampaa kuin paino, olivat jatkuvat kivut, hengitysvaikeudet, uupumus ja tunne siitä että elämä oli muuttunut selviytymiskamppailuksi ja koin häpeää siitä että olin niin nuori ja aivan rapakunnossa.

Kun sain oikean diagnoosin ja myöhemmin sappirakkoni poistettiin, elämä alkoi vähitellen helpottua. Fyysinen paraneminen oli kuitenkin vasta yksi osa matkaa. Ymmärsin, että minun täytyi alkaa hoitaa myös sitä stressiä, surua, kuormitusta ja sisäistä kriitikkoa, joiden kanssa olin elänyt niin pitkään.

Hypnoterapiasta tuli tässä vaiheessa yksi tärkeimmistä työkaluistani. Olin tutustunut siihen jo vuosia aiemmin Englannissa. Tuolloin työskentelin laulajana ja elin hyvin suorituskeskeistä elämää. Olin perfektionisti, joka vaati itseltään paljon. Stressi vaikutti uneeni, keskittymiskykyyni ja hyvinvointiini. Kollegani suositteli minulle hypnoterapiaa.

Suhtauduin siihen aluksi melko epäilevästi, mutta jo ensimmäisten hoitokertojen jälkeen huomasin jotakin muuttuneen. Hermostoni rauhoittui. Nukuin paremmin. Kehoni pääsi pois jatkuvasta hälytystilasta. Kokemus teki minuun niin suuren vaikutuksen, että myöhemmin kouluttauduin itse kliiniseksi hypnoterapeutiksi.

Kun elämäni vaikein vaihe myöhemmin alkoi, minulla oli käytössäni työkaluja, joiden avulla pystyin työskentelemään sekä mielen että kehon kanssa. Aloin tehdä itsehypnoosia, meditaatioita ja rentoutusharjoituksia. Aloin opetella armollisuutta itseäni kohtaan. Se oli minulle ehkä kaikkein tärkein oppitunti. Olin viettänyt vuosia yrittäen pakottaa itseäni muuttumaan. Nyt aloin opetella kuuntelemaan itseäni.

Kun ruoka ei enää ollut tärkein tapa saada mielihyvää, aloin rakentaa tietoisesti uusia hyvinvoinnin lähteitä. Kirjoitin listan asioista, jotka lisäsivät onnellisuutta elämässäni. Aluksi niitä oli 21. Nykyään niitä on jo paljon enemmän. Listalla ovat esimerkiksi sauna, luonto, ystävät, meditaatio, yin-jooga, kävely, aamukahvit ja läheisyys. Huomasin, että hyvinvointi rakentuu pienistä asioista, joita toistetaan päivä toisensa jälkeen.

Samalla aloin tehdä ruokavalintoja, jotka tukivat kehoani. En ajattele, että olin laihdutuskuurilla. Ajattelen, että toivuin. Painoni laski lopulta lähes 50 kiloa. Vielä suurempi muutos tapahtui kuitenkin tavassani ajatella itseäni. Opin suhtautumaan itseeni ystävällisemmin. Opin kuuntelemaan kehoani. Opin ymmärtämään, mitä tunteiden taakse kätkeytyy.

Painonpudotus toi minulle myös valtavan lahjan ammatillisesti. Oman matkani aikana aloin kehittää hypnoterapiaan perustuvaa lähestymistapaa painonhallintaan. Halusin ymmärtää, miksi niin moni ihminen jää vuosiksi kamppailemaan saman ongelman kanssa, vaikka yritystä ja tietoa olisi enemmän kuin tarpeeksi. Vähitellen tästä työstä syntyi oma hypnoterapiaprotokollani painonpudotuksen tueksi.

Se on auttanut vuosien aikana monia asiakkaitani muuttamaan suhdettaan ruokaan, tunteisiin ja omaan kehoonsa. Pidän sitä edelleen yhtenä merkittävimmistä ammatillisista saavutuksistani. Ehkä siksi, että tiedän omasta kokemuksestani, kuinka yksinäiseltä tämä matka voi tuntua. Moni ylipainoinen ihminen kantaa mukanaan häpeää, epäonnistumisen tunnetta ja ajatusta siitä, että hänessä on jotakin vialla. Todellisuudessa taustalla on usein paljon enemmän kuin pelkkä syöminen.

Kun ihminen saa turvallisen tilan tutkia omia tunteitaan, uskomuksiaan ja selviytymismallejaan, muutos alkaa usein tapahtua aivan eri tasolla.

Nykyään elämässäni on paljon kiitollisuuden aiheita, niistä suurimpia on 2020 syntynyt tyttäreni.  Äitiys on syventänyt ymmärrystäni siitä, kuinka tärkeää on pitää huolta sekä mielestä että kehosta. Samalla se on muistuttanut minua siitä, kuinka valtava kyky keholla on parantua, kun sille annetaan siihen mahdollisuus.

Kun katson omaa matkaani taaksepäin, ajattelen yhä, että suurin muutos ei tapahtunut vaa’alla. Suurin muutos tapahtui siinä, miten opin suhtautumaan itseeni. Siitä kaikki muu alkoi.